Aikaisemmin vertailin somekanavia johtamisen näkökulmasta. Mainitsin, että Twitter on enemmän pikaista postausta kuvien ja kommenttien kera verrattuna esim blogiin. Nyt tilanne Twitterin omalta osalta on menossa huonompaan suntaan. Motivoituneet ja kunnianhimoiset johtavat hylkäävät "uppoavan laivan".  Uusien käyttäjien määrä romahtanut ja osake syöksyy. Mietin itse johtamisen kannalta, onko hyvä kasata yhtiöstä lähtevien työt nykyisille johtajille? Liika kiire ja hoppu vie innovatiivisuuden ja uusia ideoita Twitter nyt tarvitsee. Toki nykyiset johtajat saavat läjäpäin yhtiön osakkeita palkkioksi, mutta olisiko nyt ollut aika palkata niin sanottuja nousevia tähtiä yhtiöön lähteneiden tilalle. Tulos voisi olla vieläkin parempi kuin nykyinen pienemmällä porukalla meneminen. Nämä tuloksiin perustuvat osakepalkkiot ovat vaan nykypäivää. Niitähän ammattijohtajat haluavat, mutta hyvin johdetut uudet kyvyt olisivat vielä voineet nostaa Twitteriä uudelle tasolle. Veikkaan, että vaikeammat ajat ovat vielä edessä  Twitterillä. 


Ehkä muutaman vuoden päästä pääsemme lukemaan artikkeleita kuinka Twitteriä johdettiin alkutaipaleelta vuoden 2016 alun vaikeuksiin. 


http://m.kauppalehti.fi/uutiset/twitter-yrittaa-pitaa-kiinni-pomoistaan-palkitsee-osakkeilla/ks6A8S2F